Tervetuloa Vaskojen kotisivuille!

Vaskojen sukuseura ry perustettu Lappeenrannassa 2016


Laatokan Karjalassa on asunut ainakin 1600-luvulta sittemmin Waschko, suomennettuna Vasko –sukunimistä väestöä. Vuonna 2008 Timo Vasko (Espoo) ja Leena Immonen (Joensuu) kutsuivat tiedossa olleita Vaskoja eri puolilta Suomea ensimmäiseen sukutapaamiseen Heinäveden Valamoon. Seuraavat sukutapaamiset he organisoivat paikallisten avustamina: Jyväskylässä 2010, Iisalmessa 2012, Helsingissä 2014, Lappeenrannassa 2016 ja Jyväsklässä 2019.
Viidennen sukutapaamisen yhteydessä Lappeenrannassa 9.7.2016 oli aika pitää Timo Vaskon valmistelujen pohjalta Vaskojen sukuseurary:n perustamiskokous. Se tapahtui Suomen vanhimman Ortodoksisen kirkon, Jumalansynnyttäjän Suojeluksen kirkon, viereisessä seurakuntasalissa. Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimiVeikko Vasko. Tätä ennen sukutapaamisessa oli jo esitelty sukuhaaroittain osallistujat toisilleen: 1. Suistamon Alattu Ivanin, Mihailin ja Jegorin jälkeläiset. 2. Sortavalan Tulolansaari ja Karpansaari Andrein jälkeläiset. 3. Rautalahti Tatjanan jälkeläiset. 4. Impilahti Vassan jälkeläiset. 5. Ruskeala Feudorin jälkeläiset. 6. Suojärvi Gavrili /Lehtorinne: Raakelin jälkeläiset. 7. Salmin Grigori Vasilinpojan Jeuvdokinin jälkeläiset. 8. Muut Waschko / Vasko-sukuun kuuluvat. Kaikista sukutapaamisista on tietoja ja kuvia tällä kotisivulla.

Yhdistyksen nimi on Vaskojen sukuseura ry. ja sen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko maa. Sukuseuran varsinainen vuosikokous pidetään joka kolmas vuosi. Sukuseuran rekisteröimiseen tarvittavat asiakirjat allekirjoittivat Veikko Vasko (Rovaniemi), Timo Vasko (Espoo) ja Hannu Vasko (Lappeenranta). Suku on peräisin Laatokan Karjalasta. Sukuseuran tarkoituksena on selvittää Waschkon / Vaskon suvun vaiheita ja historiaa, vaalia niihin liittyviä perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta suvun jäsenten keskuudessa sekä tehdä sukuseura- ja sukututkimustyötä tunnetuksi ja muutenkin edistää suvun vaiheiden tutkimista sekä kotiseututyötä.

Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai tämän puoliso. Nuorisojäseniksi voivat liittyä tätä nuoremmat lapset.

Vaskojen sukuun liittymislomakkeen voi tilata osoitteesta petrivasko (ät) gmail.com

Kertaluonteinen liittymismaksu 10€ ja vuotuinen jäsenmaksu 20€. Alle 15 vuotiaat liittymismaksu 5€, jäsenmaksu 0€. Maksamistiedot: Tili Säästöpankki Optia FI 2241 6500 1004 9206 Viitenumero: 1012. Suoritukset pyydetään tekemään kalenterivuoden alkupuolella.

Vaskojen sukutapaaminen ja Vaskojen sukuseura ry:n varsinainen vuosikokous järjestettiin vuonna 2019 Jyväskylässä. Toimintasuunnitelman mukaan hallitus kutsuu kokoon ja järjestää molemmat kokoukset. Ne pyritään järjestämään samaan ajankohtaan ja paikkaan peräkkäin. Hallitus ja Timo Vasko ovat käynnistäneet sukukirjaa varten aineiston keruun. Ole hyvä ja täydennä sitä.

Sukuseuran hallituksen puheenjohtaja 2022-2025 Raili Koski: koski.raili45 (ät) gmail.com Sihteeri: Asta Frondelius: asta.frondelius (ät) gmail.com

Seuraava ry:n vuosikous pidetään vuonna 2025. Sitä ennen on muuta toimintaa, josta kerrotaan näillä sivuilla.

Vaskojen kotisivun perusti Timo Vasko 31.10.2019.

Luettelo sukuseuroista: www.genealogia.fi Suomen Sukututkimusseura / Mitä sukututkimus on? / Sukuseurat


Uutiset

Vaskojen sukuseuran vaakuna (06.08.2023)
Vaskojen sukuseuran vaakuna on valittu Vaskojen sukuseuralla on nyt sukuvaakuna (ks kuvat 1 ja 2). Vaakunan suunnitteli Rene Röytiö (kuva 3). Vaakunassa..

24.04.2023  Sukuseuran tapaaminen Tuusulassa 23.07.2023
02.03.2023  Webinaarisarja Karjalasta keväällä 2023 klo 18
08.09.2022  Syksyn webinaarisarja alkaa to 8.9.2022 klo 18